Uusi EU-direktiivi asettaa vaateita kiinteistöjen energiatehokkuudelle

Kiinteistöjen energiatehokkuus puhuttaa ja siihen panostetaan nyt koko Euroopassa. Euroopan parlamentti hyväksyi 18.5.2010 uuden rakennusten energiatehokkuutta koskevan direktiivin, joka koskee uudisrakentamisen ohella myös korjausrakentamista - hyvä niin, sillä Suomen rakennuskanta uusiutuu vain parin prosentin vuosivauhdilla.

Toukokuussa hyväksytty direktiivi astuu voimaan kesällä ja kansalliset säädökset valmistuvat kesäksi 2012. Direktiivillä on myös huomattava painoarvo koko Suomen päästötavoitteiden pienentämisessä, sillä Ympäristöministeriön mukaan rakennusten osuus energiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä on EU:ssa ja Suomessa noin 40 %.

Energiatehokkuuden parantaminen lisää viihtyvyyttä ja tuottavuutta

remonttiUsein rakennusten energiatehokkuutta tarkastellaankin nimenomaan ympäristövaikutusten näkökulmasta. Energiatehokkuuden parantamiselle on kuitenkin muitakin erinomaisia syitä, korostaa kiinteistöjen energiatehokkuuden asiantuntija Jari Niemi Inspectalta. ”Esimerkiksi toimistorakennuksissa ilmavaihdon on toimittava asuinkiinteistöjä suuremmalla teholla, jolloin energiatehokkuuden merkitys kasvaa kustannustenkin näkökulmasta. Energiatehokkaassa kiinteistössä sisäilman laatu ja lämpötila pysyvät tasaisina, jolla puolestaan on suora vaikutus työviihtyvyyteen. Tutkitusti tällä on merkitystä työtehoon ja siten myös tuloksellisuuteen”, Niemi mainitsee.

Rakennuskannan hidas uusiutuminen tekee korjausrakentamisen energiatehokkuuden parantamisesta erityisen merkityksellistä. ”Tällä hetkellä korjausrakentamisen kovin buumi koskee 50-, 60- ja 70-lukujen kiinteistöjä. Vanhoissa kiinteistöissä esimerkiksi lämmön talteenotolla ja ilmastoinnin parantamisella voidaan saada aikaan paljon. ’Energiauudistukset’ voisivat olla arkipäivää muiden remonttien, kuten putkisaneerausten yhteydessä”, kuvailee Niemi.

Kiinteistöjen käyttö ja huolto avainasemassa

toimistoKorjausrakentamisen ohella Niemi painottaa kiinteistön käytön ja huollon merkitystä energiatehokkuuden kannalta. ”Oikeanlaisella huollolla ja käytöllä on suurin vaikutus energiankulutukseen. Sisäilman lämpötilan laskeminen on hyvä esimerkki pienestä askeleesta, jonka jokainen voi ottaa. Oikeanlaisella käytöllä kiinteistöjen elinkaari pitenee. Tämän saavuttamisessa avainasemassa on kiinteistöjä ylläpitävän henkilöstön asiantuntemus ja heidän suorittamiensa huoltotoimenpiteiden laatu. Kiinteistöjen huollon ja käytön toimivuutta ja laatua olisi myös aika ajoin syytä arvioida”, toteaa Niemi.

Inspecta perustajajäsenenä Suomen Green Building Councilissa

Uusi EU-direktiivi koskee kaikkia alan toimijoita. Yhteiset kestävän kehityksen tavoitteet ovatkin jo saaneet kiinteistö- ja rakennusalan puhaltamaan yhä enemmän yhteen hiileen. Inspecta on yksi huhtikuussa Suomeen perustetun puolueettoman Green Building Council Finland (FIGBC) -yhdistyksen jäsenistä. Yhdistyksen tavoitteena on luoda yhtenäisiä toimintatapoja, edistää kiinteistöjen ympäristöluokituksia sekä jakaa tietoa ja osaamista. ”Direktiivin vaateiden täyttäminen ei ole helppoa, sillä se vaatii koko alalle uudenlaista ajattelua ja osaamista. Onneksi työ on jo aloitettu”, sanoo Niemi lopuksi.

Teksti: Hanna Harjula

Sivu luotu: 01 kesä 2010